
Hei kaikki!
Viime kesän maratonin jälkeen pidimme pitkän tuumaustuokion maratonin jatkosta loppu syksyllä. Vuoden 2017 tapahtuma oli erittäin onnistunut monin tavoin ja sen huomasi myös meistä järjestäjistä. Kaikessa tekemisessä tavoiteltiin parasta. Huomasimme kuitenkin, että laatu vaatii yhä enemmän panostusta tekemiseen ja vuoden 2017 tekemisen taso ei ehkä riittäisi jatkossa, eikä uusia apukäsiä ollut tarjolla. Mietimme erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa vuoden 2018 maratoni, mutta aikamme kävi umpeen.
Päätimme, että Tampere Countryside Marathon on tauolla vuoden 2018, jolloin voimme rauhassa keskittyä konseptin kehittämiseen. Meille voikin siis koko tämän vuoden laittaa erilaisia kehitysajatuksia ja yhteistyötarjouksia. Tavoitteena on, että toiminta jatkuu vuoden 2019 juoksulla.
Toivotamme teille suurta menestystä vuoden 2018 kisoihinne ja palaattehan taas juoksemaan maalle vuonna 2019! 🙂
Aurinkoisin kevätterveisin,
Tampere Countryside Marathon -tiimi.
——————————-
Hi you all runners!
Tampere Countryside Marathon is on pause over 2018.
After long thinking we decided to dedicate year 2018 for improving the consept. We are open for all new ideas and feedback to make the event even better.
Our focus is to be back on ”track” on summer 2019. We’ll see you by then!
All the best,
Tampere Countryside Marathon -team